Ari Takanen

Blogi

Ajatuksia startupeista

Muutama mielipide startupeista:

Vain noin 10% startupeista on tutkimuslähtöisiä, joten esim EU-rahoista ei saisi käyttää suurinta osaa tutkimuslähtöisiin yrityksiin. Esimerkiksi Oulussa perustetaan vuosittain 30-40 kasvuhakuista startuppia, joista vain 2-3 on tutkimuslähtöisiä.

Startup tarvitsee tukea 3-10 vuotta. Varsinkin omasta innovaatiosta tai harrastuspohjasta lähtenyt startup saattaa toimia y-tunnuksena viitisen vuotta ennen kuin ensimmäinen proto on valmis ja oikea liiketoiminta alkaa. Startupin ikää ei saa määritellä perustamisvuoden perusteella vaan esimerkiksi ensimmäisestä tuotemyynnista alkaen.
Viimeiset vuodet ennen liiketoimintaa on kriittisiä juurikin teknisen osaamisen kannalta sillä yksin näpertävä yrittäjä saattaa tehdä aivan vääriä teknologiavalintoja. Oppilaitosten tuki puuttuu kokonaan, joten erilaiset yritysyhteisöt on toimivin ja usein myös ainoa verkosto löytää apua. Tällainen y-tunnuksen omaavien pre-revenue yhtiöiden hautomotoiminta on täysin puutteellista koko Suomessa.

Suomalainen startup saa hyvin rahoitusta teknologian rahoittamiseen, mutta myyntiin ja markkinointiin ei oikeastaan ollenkaan.

Startupit eivät asioi kunnallisten liiketoimintakehitysyhtiöiden kanssa oikeastaan ollenkaan.

ELY-konsulttien osaamispohjaa kannattaisi tarkistaa. Yrittäjätausta on tärkeämpi kuin yliopistokoulutus. Konsulteilla ei ole minkäänlaista vastuuta neuvoistaan.

Konsulttien käyttäminen ei ole yhtään startuppia pelastanut, Ehkä jopa päinvastoin, niistä on ollut suurimmat haitat.

Rahoitustapahtumat on sirkushuvia, jolla startupit ja rahoitusyhtiöt saavat huomiota. Sinällään niillä on tärkeä rooli näkyvyyden kannalta, mutta ne myös luovat väärää kuvaa kasvuyhtiöistä. Kaikkien kasvuyhtiöiden päämäärä ei ole exit. VC-rahoitus ei ole startupin oikea tavoite vaan kannattava ja kasvava liiketoiminta.

Mentorien merkitys on valtava. Mentorien tulee olla aikaisempia startup-yrittäjiä.

Paras apu startup-yrittäjälle tulee toiselta startup-yrittäjältä. Siksi yritysyhteisöt ja vertaisverkostot ovat paras tapa luoda uutta kasvua.

Facebook
Twitter
LinkedIn